Hae sivustoltamme

Puotimme on avoinna MYÖS maanantaisin syyskuun alusta alkaen

Kuva puodilta: Valkoinen punottu kranssi sinisellä lasisydän koristeella valkoisen, puisen tauluhyllyn päällä. Etualalla viherkasvin lehti ja taustalla sinisävyinen maisematapetti.

Aukioloaikamme laajentuvat

Syyskuun alusta alkaen puotimme palvelee myös maanantaisin, jo vakiintuneen keskiviikko-lauantai aukiolon lisäksi. Kesäkaudella puoti oli avoinna myös sunnuntaisin, ja joulukaudella palaamme jälleen sunnuntaiseen aukioloon.

Maanantai - miksi?

Maanantaisin monesti pienet putiikit pitävät ovensa kiinni, koska se on useimmiten viikon ainoa vapaapäivä yrittäjälle. Tällöin saatetaan myös hoitaa ns. juoksevia asioita tai paperihommia. Meillä on kuluttaja-asiakkaiden lisäksi paljon yritysasiakkaita, erityisesti tulituote- ja kalustepuolella. Yrityspuolen kontaktit hoidetaan yleisimmin arkiviikolla ns. virka-aikaan. Kuluttaja-asiakkaat taas ovat aktiivisia viikonloppuisin ja iltaisin. Vaikka puodilla vierailee useimmiten kuluttaja-asiakkaita, haluamme tarjota myös puodin asiakaspalvelun paremmin yritysasiakkaiden saataville. Lisäksi olemme havainneet, että kuluttaja-asiakkaat tutustuvat viikonlopun aikana verkkokauppamme tuotteisiin ja ottavat usein maanantai-aamupäivänä yhteyttä tiedustellakseen jotakin asiaa. Joten olemme päätyneet ratkaisuun, että jatkossa palvelemme puodilla maanantaisin ja keskiviikosta lauantaihin (su ja ti suljettu), jolloin myös asiakaspalvelumme puodin puolelta on paikalla. Tokihan palvelemme myös muina aikoina mahdollisuuksien mukaan.

...haluamme tarjota myös puodin asiakaspalvelun paremmin yritysasiakkaiden saataville. Lisäksi olemme havainneet, että kuluttaja-asiakkaat tutustuvat viikonlopun aikana verkkokauppamme tuotteisiin ja ottavat usein maanantai-aamupäivänä yhteyttä tiedustellakseen jotakin asiaa.

Kuva 1. Kiehtova vanha puu ja rustiikki kynttilä "puumarjoineen".

Oiva Palveluiden asiakaspalvelu palvelee arkisin 8-16

Kalusteasiantuntijamme on tavoitettavissa puhelimitse arkisin joka päivä klo 8-16, sähköpostia voit laittaa 24/7. Kalustukseen liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä suoraan Oiva Palveluiden asiantuntijaan. Jos kuitenkin tavoitat puodin asiakaspalvelun, autamme parhaamme mukaan ja ohjaamme sinut oikealle henkilölle.

Kalustukseen liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä suoraan Oiva Palveluiden asiantuntijaan.

Kuva 2. Syksyinen luonto innostaa somistamaan. Kuva puodilta.